Siilinjärvi
Loimme Siilinjärven uudistetun brändin saumattomana yhteistyönä valtavan tiimin kanssa. Tiiviissä yhteistyössä toteutettuun projektiin osallistuivat nimittäin myös kunnan asukkaat.
Asiakas
Siilinjärven kunta on noin 22 000 asukkaan elinvoimainen ja kasvava kunta, joka on asukasluvultaan Pohjois-Savon toiseksi suurin. Republic toteutti syksyllä 2022 Siilinjärven kunnan kumppanina kuntabrändin ja visuaalisen ilmeen kokonaisvaltaisen uudistuksen.
Haaste
Siilinjärvi on vireä kunta huomattavasti tunnetumman Kuopion kainalossa. Kunta on ylpeä itsenäisyydestään ja omaleimaisuudestaan, mutta isompaan naapuriin verrattuna sen tunnettuus ja houkuttelevuus eivät olleet toivotulla tasolla.
Brändiuudistuksen tavoitteena oli Siilinjärven vetovoiman, elinvoiman ja pitovoiman kasvattaminen kunnan strategian mukaisesti. Halusimme luoda sykkivälle kasvukunnalle brändin, jonka Siilinjärven asukkaat kokisivat omakseen. Vahva perusta loisi samalla valmiuksia erottuvaan markkinointiin sekä ansaittuun medianäkyvyyteen.
Ratkaisu
Jotta uudistettu brändi puhuttelisi ulkopaikkakuntalaisia, tulisi sen luonnollisesti puhutella myös kuntalaisia. Heidän mielipiteensä ja näkemyksensä olivatkin olennaisia onnistuneelle brändityölle. Tekemällä yhteistyötä laajasti eri tahojen kanssa kykenimme yhdistämään satojen kuntalaisten näkemykset varsinaisen projektitiimin käyttöön perustan valamista varten.
Republicin ja Siilinjärven kunnan edustajien yhteisessä tiimissä loimme kunnalle eheän brändistrategian ja puhuttelevan brändikonseptin. Osallistimme myös kuntalaiset mukaan kyselyllä, jossa kartoitimme kunnan vetovoimatekijöitä ja ylpeyden aiheita. Ennen lopullista valintaa kuntalaiset saivat äänestää kahdesta vaihtoehdosta mieleistään. Näin saimme valitulle brändikonseptille vahvan tuen.
Näistä lähtökohdista syntyi Siilinjärven brändikonsepti “Sydän sen sanoo”, joka kuvaa siilinjärveläistä elämäniloa, hyvää sykettä ja eteenpäin katsovaa optimismia.
Konseptilla halusimme välittää kuvan Siilinjärvestä lämpimänä, yhteisöllisenä ja modernina paikkakuntana, jolta ei puutu pilkettä silmäkulmasta. Siilinjärvi on sopivan kokoinen kaikille ihmisille ja kaiken kokoisille yrityksille – Siilinjärvellä Savon sydämessä tuntuu hyvältä elää, olla ja yrittää.
Persoonallinen väripaletti viestii kunnan värikkäästä ja sydämellisestä luonteesta sekä tarjoaa laajan valikoiman erilaisia väripareja brändin käyttöön. Graafisena elementtinä toimiva aaltomuoto on saanut inspiraationsa Siilinjärven harjuista. Tyylitelty ja lennokas s-kirjain kertoo kunnan roolista liikenteen solmukohtana.
Uusi brändikonsepti luonnollisesti lanseerattiin näkyvästi digitaalisissa ja kunnan omissa kanavissa. Lanseerauskampanjan “Siilinjärven jättipotti” -idea kumpusi Siilinjärvelle osuneesta kaikkien aikojen suurimmasta lottopotista. Tällä kertaa onnennumeroilla ei tavoiteltu rahaa vaan ikiomaa tonttia.
Tulokset
732 kuntalaista osallistettu brändin luontiin
Yli 30 kuntalaista esiintymässä brändikuvissa
1 197 henkilöä sitoutettu uuden brändin lanseerauskampanjan 1. vaiheessa (ikioman tontin arvontaan osallistuneiden määrä)
Yli miljoona tavoitettua silmäparia (Metan kanavat, Nostemedia ja Savon Sanomien digietusivu)
4 558 aktivoitua henkilöä (vierailut kampanjaländärillä)
“Kuntalaisille annettiin mahdollisuus osallistua, ja toteutus on raikas. Hyvä draivi ja uppoaa myös kuntalaisille.”
Merkitys
Siilinjärven brändi on kirjaimellisesti yhdessä suunniteltu. Se ei tunnu etäiseltä, päälleliimatulta ja pakotetulta, vaan luontevalta ja omalta. Uusi brändi on rehellinen ja aito. Näin ollen se on myös pitkäikäinen ja ajassa mutkattomasti elävä – aivan kuten Siilinjärven pitääkin!
Muita töitämme
Ota yhteyttä
Jätä meille yhteystietosi, niin olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.