Astetta Alemmas voitti Finnish Comms Awards 2023 -kilpailussa

23-11-2023

Valtionhallinnolle luomamme kansalaiskampanja kannusti suomalaisia energiansäästötoimiin, kun Venäjän Ukrainaan käynnistämä hyökkäysota aiheutti Euroopan laajuisen energiakriisin. Tekoihin johtaneen vaikuttavan viestinnän avulla Suomessa onnistuttiin siinä, että sähköä riitti viime talvena meille kaikille.

Astetta Alemmas -kampanja valittiin kriisi- ja poikkeustilanteiden kategorian voittajaksi Finnish Comms Awards -kilpailussa 16.11.2023. Tuomaristo perusteli voittoa näin:

“Kokonaisuudessaan onnistunut kampanja, jolla onnistuttiin vähentämään sähkönkulutusta. Kampanjakonsepti ollut ilmeisen kirkas ja toimiva, sillä mukaan on saatu laajasti kaikki keskeiset toimijat. Astetta alemmas -kampanjan toteutumisessa on jo saavutus, kuinka nopeasti ja yhteen hiileen puhalsivat sekä ministeriöt että julkiset organisaatiot tämän projektin tiimoilta. Kriisiviesti eri versioineen tavoitti suomalaiset monikanavaisesti ja sai laajaa medianäkyvyyttä sekä sitoutti myös elinkeinoelämää.”

Lisäksi tuomaristo kehui kampanjan idean osumista hyvin suomalaiseen mieleen, koska se nosti esiin sekä sisun merkitystä että kriisitilanteessa tärkeää toiveikkuutta.

Astetta alemmas. Jotta energiaa riittää meille kaikille

Tarve kansalaiskampanjalle syntyi, kun Euroopan energiakriisissä tunnistettiin riski, ettei sähköä riitä kaikille suomalaisille talven 2022-23 aikana. Valtionhallinnossa tilannetta ratkomaan perustettiin ohjausryhmä työ- ja elinkeinoministeriön, valtioneuvoston kanslian, ympäristöministeriön, energiaviraston, Motivan ja Sitran kesken.

– Julkinen keskustelu oli käännettävä nopeasti uhkakuvien maalaamisesta ratkaisukeskeiseksi, sisua nostattavaksi yhteiseksi haasteeksi, sanoo ohjausryhmän puheenjohtajana toiminut TEM:n viestintäjohtaja Matti Hirvola.

Viestintä nousi merkittäväksi osaksi ratkaisua tilanteessa, jossa jokaisen suomalaisen tuli vähentää energiankulutustaan.

Me Kaimanalla loimme viestinnän ja markkinoinnin konseptin, jonka pääviestiksi muodostui ”Astetta alemmas. Jotta energiaa riittää meille kaikille”. Kampanjan tärkein tehtävä oli saada ihmiset uskomaan omien tekojensa merkitykseen ja tarjota helppoja keinoja oman panoksen antamiseen.

Tärkeään osaan nousivat helposti toteutettavat, rationaaliset ja arkiset teot, kuten astetta viileämpi huonelämpötila, astetta lyhyempi suihku sekä astetta parempi ajoitus. Näihin suomalaisia rohkaistiin sisun voimalla ja pienellä pilkkeellä silmäkulmassa.

– Vuoropuhelu Kaimanan kanssa toimi hyvin ja vaikeistakin asioista voitiin puhua suoraan. Vaikka aihe oli herkkä, niin toimiston tiimi kykeni sanoittamaan asiat oikealla sävyllä. Olimme erityisen tyytyväisiä siihen, miten viestintäkonseptissa otettiin huomioon sidosryhmät. Se oli meille koko kampanjan ydin, ja tulokset puhuvat puolestaan, sanoo Kati Laakso, Motivan viestintä- ja markkinointijohtaja.

Astetta vaikuttavampia tuloksia

Kampanjan nähneistä suomalaisista 95 % teki jonkun kampanjassa ehdotetun energiansäästöteon. Myös elinkeinoelämä otti kampanjan omakseen. Yli 900 organisaatiota ja ihmistä lähti kumppaniksi käyttäen omia medioitaan kampanjan viestien jalkauttamiseen.

– Astetta alemmas -viestinnällä saavutettiin myös pysyviä käyttäytymisen muutoksia; muutimme sähkönkulutustamme ilmaston näkökulmasta kestävämpään suuntaan ja säästimme energiaa yhtä paljon kuin Venäjältä oli aikaisemmin tuotu. On osittain juuri kampanjan ansiota, että vältyimme sähköpulatilanteilta ja sähkön korkeimmat hintapiikit jäivät onneksi suhteellisen lyhytaikaisiksi, Matti Hirvola summaa kampanjan vaikutuksia.

Kampanja sai kaikkiaan lähes tuhat mediaosumaa. Se puhututti myös ulkomailla ja nostettiin esiin muun muassa New York Timesissa. Astetta alemmas -slogania versioitiin lopulta niin sanomalehtien pilapiirroksissa kuin television viihdeohjelmissa.

Tutustu tarkemmin Astetta Alemmas -kampanjaan.

Astetta alemmas -tiimin Finnish Comms Awardsissa kuvasi Ville-Veikko Niemelä.