Tälläst se on ku brändilovveen lankee 

Nostetaanpa lähestyvien Euroviisujen kunniaksi kuuma kissa vielä kerran pöydälle. 

Erika Vikmania ja hänen euroviisuaan rakastetaan ja vihataan syystä jos toisesta. Siksi Vikmanin UMK-voitto kirvoitti kiivasta keskustelua kahvipöydissä. Välillä keskustelun keskiössä oli feminismi, välillä esityksen sopimattomuus lapsille. Kun pöly laskeutui, sain kirjoittajana harmikseni todeta, että keskustelussa vähemmälle huomiolle jäi kappaleen teksti. Ich komme ei nimittäin ollut mitään harkitsematonta tunarointia. Erika tuli, tonaroi ja voitti. 

Anteeksi linkkaripöhinämäinen muotoilu, mutta Ich kommessa todella on jotain sellaista, mistä brändit voivat ottaa mallia. Kappale oli Vikmanin virallinen siirtymäriitti iskelmäpopista johonkin uuteen ja rajumpaan. Jotain tuttua piti kuitenkin säilyttää. Eräässä haastattelussa Vikman kertoikin ohimennen, että esimerkiksi murteellisuudella he pitivät artistille uudentyyppisessä jytäbiisissä mukana “sen pienen, hyvän junttiuden”, joka on aina ollut tärkeä osa Erikan musiikkia ja imagoa. Bingo. 

Päälle voi vetää lateksia ja silmämeikkiä lisätä, logoa voi vaihtaa ja brändivärejä muuttaa, mutta persoona sen kaiken alla pysyy aina samana. Ja kun se persoona on aito ja rehellinen, ja puhuu (tai laulaa) rohkeasti omalla äänellään ja tavallaan, se myös viehättää ja vetää puoleensa. Sellainen persoona saa meidät tulemaan – nettisivuille, myymälään, äppiin, tapahtumiin ja telkkarin ääreen äänestämään.