Brändi.
Kukaan ei tahdo rakastaa sinua.

Kun Aalto-yliopisto hiljattain tutki aivojen magneettikuvien avulla rakkautta, voimakkaimmaksi tunteeksi osoittautui vanhemman rakkaus lapseen. Hopeasijan pokkasi romanttinen rakkaus ja kolmanneksi sijoittui rakkaus ystävää kohtaan. Vaikka kärkikolmikko ei yllätä, tutkimusta käsitellyt Hesarin uutinen sai meidät toimistolla pohtimaan, kuinka brändirakkaus mahtaisi vertailussa sijoittua.

Jokainen brändäri haluaa brändinsä olevan tunnettu ja rakastettu. 

Ihmisiltä kysyttäessä kukaan ei tunnusta noteeraavansa markkinointia tai palvovansa brändejä. 

Kiinnostava ristiriita. Ja totta se on, emme me ihmisotukset lähtökohtaisesti halua rakastaa yhtään yritystä tai tuotemerkkiä. Saatammepa pyristellä vähän vastaankin. Tunteista suurinta säästellään läheisille, niille kaikkein tärkeimmille tyypeille. 

Se ei silti tarkoita, etteikö sydämessämme (tai tarkkaan ottaen aivoissamme) olisi salaisia sopukoita myös Applelle, Ikealle tai vaikkapa Legolle. Niiden löytäminen vain vaatii työtä. 

Joskus yritykset yrittävät oikaista esittämällä itse itsensä sankareina, jota ihmiset jumaloivat. Samaistutko sumeilematta? Läikähtääkö lämpimästi sydämessä? Et ja ei. 

Sen sijaan ihastumme brändeihin, jotka tuotantolinjaston pyörittämisen ohessa tekevät todeksi jotain suurempaa, jolla on meille oikeasti väliä. Asiaa, joka on jo ihomme alla. 

Sekään ei tosin vielä riitä. Tästä yhdistävästä tekijästä on myös viestittävä tavalla, jonka haluamme päästää suojamuuriemme yli, läpi tai ympäri. Kokemuksesta voimme sanoa, ettei se ole homma, joka hoituisi vasemmalla takajalalla. Alussa mainittu rakkaustutkimuskin tehtiin lukemalla osallistujille ääneen lyhyitä tarinoita, jotka tuottanut tutkija oli myös dramaturgi ja näytelmäkirjailija. 

Että onhan siinä brändirakkaudessa tekemistä.  

Onneksi on myös meitä tekijöitä.  

Rakkauden ammattilaisia.