Integroiduin Honor

GRAND ONE – INTEGROITU KAMPANJA – HONOR 8: SANO SE

TAVOITE

Huawei ja markkinoille 2015 tullut Honor ovat suhteellisen uusia puhelinbrändejä Suomessa. Kampanjan tavoitteena oli valtakunnallisen bränditunnettuuden nostaminen, ostopreferenssin kasvattaminen etenkin naisten keskuudessa; pääikäryhmä on 15-30-vuotiaat tiedostaen, että Honorin arvot eivät ole vain ikäsidonnaisia. Kampanjan tuli vakuuttaa myös jälleenmyyjät, jotta se pääsisi levitykseen heidän kanavissaan. Toteutusaikataulu oli tiukka; lanseerauskampanjan ajankohta oli elo-lokakuu 2016, tuotanto tapahtui heinä-elokuussa 2016.

LUOVA

Honor-brändin yhtimessä on rohkeus. Suomalaisille rohkeutta on tehdä asioita sydämestä. Edellisen vuoden kampanja haluttiin tiivistää yhteen tarinaan Honorin arvoihin sopivan henkilön kanssa, johon haluttu kohderyhmä voi samaistua.

TOTEUTUS

Kampanjan värimaailma ja tuotelogo tulivat brändiohjeistuksesta. Muutoin Honorista on annettu mahdollisuus tehdä markkinoiden näköinen kampanjakokonaisuus. Viestiksi valikoitui ytimekkäästi ”Sano se” viitaten itsensä ilmaisemiseen, mutta myös uuden puhelimen omaksumiseen aloittaen sen lausumisesta ääneen.

Kampanjalle luotiin yhtenäinen ja selkeä ilme, joka oli vahvasti myös brändilähettilään näköinen. Lähettilääksi valikoitui omaa unelmaansa tavoitteleva Makwan Amirkhani, joka ei vielä elokuussa 2016 ollut tehnyt brändiyhteistyötä tässä mittakaavassa. Amirkhani oli heti täysillä mukana konseptibriiffauksesta lähtien, mikä näkyy osaltaan työssä ja on mahdollistanut monipuolisen materiaalituotannon, etenki sosiaaliseen mediaan (Huaweille ja Amirkhanille tehtiin omat kampanjamateriaalit Facebookiin, Twitteriin ja Instagramiin; osa jaettiin myös ristiin).

Suoraviivainen kampanja näkyi osittain samaan, osittain eri aikaan

  • TV:ssä
  • ulkomainonnassa (pääpaino isoissa pinnoissa)
  • Jokereiden otteluissa LED-screeneillä
  • online-materiaaleissa (eri versioita, lähettiläällä ja laitepainotuksella)
  • lehdistöviestinnässä (Mobiili.fi, Markkinointi & Mainonta, Kauppalehti…)
  • Honor-sivustolla (sivuston ilme on elänyt kampanjan mukana välillä päivittyen jouluisemmaksi)
  • ostoskeskus- ja street-kampanjointi 15 paikkakunnalla
  • jälleenmyyjien omassa mainonnassa
  • sosiaalisessa mediassa – Huaweilla ja lähettiläällä oli käytössä omat erikseen tuotetut materiaalit.

ESIMERKKEJÄ TOTEUTUKSESTA JA MITEN SE ON NÄKYNYT ERI KANAVISSA

Honor 8 filmi (30 sekunttinen, tehty myös 15 sekunttinen) – hyödynnetty TV:ssä, Huawein sosiaalisessa mediassa, online-mainonnassa

Honor 8 lähettilään ja Huawein sosiaalisessa median kanavissa

Honor 8 ulkomainonnassa

Online-versioita (ilmettä versioitu eri kohderyhmiä varten)

Esimerkki jälleenmyyjien käyttämästä kampanjamateriaalista (Verkkokauppa päättää pinnoistaan, niitä ei voi ostaa)

Yhteenveto esimerkeistä

TULOKSET

  • Mediaosumat: Yhteensä kaksi miljoona lukijaa (off- ja online)
  • Huomioarvo oli tutkitusti 15-24-vuotiaissa naisissa 81%
  • Myynti: Huawei nousi markkinajohtajaksi Suomessa (ensimmäistä kertaa missään maassa Kiinan ulkopuolella)
  • Honor-brändijohto Kiinasta sekä Huawei-tiimit Euroopasta ovat konsultoineet Huawei Suomea ja Republicia Honorin onnistumisesta Suomessa.
  • Jälleenmyyjät ottivat kampanjamateriaalin poikkeuksellisen hyvin vastaan ja hyödynsi sitä omassa markkinoinnissaan vahvistaen Honorin brändiä. Tämä lisäsi konkreettisesti kampanjan ulottuvuutta ja näkyvyyttä ympäri Suomea.
  • Vuoden sponsorointiteko 2016 –äänestyksen shortlistaus ja Yleisösuosikki-palkinto
  • Kustannustehokkuus: kampanjan luova idea oli käytettävissä pienellä twistillä myös jouluna (Sano se jouluna!)

Kampanjan vahvuudesta kertoo paljon se miten, kuinka ärsyyntyneen kansalaisen reaktiosta syntyi lisää sisältöä:

 

TIIMI

Asiakas: Huawei Suomi

Suunnittelu: Republic of Communications

Toteutus:

  •   Ilme, TV-käsikirjoitus, ulkomainonta  ja online-materiaali –  Republic of Communications
  •   Filmituotanto – Cocoa
  •   POS-materiaali, ostoskeskus- ja   jälleenmyyntiaktivointi, guerilla-markkinointi – Pulp
  •   Mediatoimisto – Maxus Finland